13.8.2013

Yksi askel taakse saattaa joskus viedä kymmenen eteenpäin.

Salli liikkuu puhtaasti! Kirjoitin aikaisemmin, että Salli oli juoksuttaessa outo toiseen kierrokseen. Ei ontunut, mutta ei liikkunut ihan tahdissa. Pidin sillä muutamia pelkkiä kävelypäiviä maastakäsin ja toissapäivänä nousin selkään ja kokeilin miten hevonen liikkuu. Ilokseni sain huomata, että puhtaasti tuo tamma liikkuu ja kaiken lisäksi oli oikeasti todella notkea ja kevyt ratsastaa! :) Uskoisin, että outo liikkuminen johtui taas jäykkyydestä. Oltiin oltu reippaalla maastolla ja seuraavana päivänä kävelytin vain n. 15min ja sitten olikin vapaa.. Tälläinen sama tilanne oli aikaisemmin, kun hevonen oli ollut ilman loimea ulkona sateessa ja piti vielä samanpäivän vapaata. Salli on erittäin herkkä hevonen menemään jumiin ja sitten se heti näkyy liikkeessä. Nyt olen ratsastanut hevosella ihan normaalisti ja liike on ollut ihan moitteetonta! Olen erittäin huojentunut.. Varaan kuitenkin jalkojen kuviin ajan, ihan vain varmuuden vuoksi!

Bamben kanssa eilen hypättiin! Janita hyppäsi muutamia hyppyjä valmennusta varten ja ajattelin samalla hypätä omallani, kun esteet oli kentällä! Tehtiin neljä estettä; sarja, kokorataleikkaalla pysty ja toisella pitkällä sivulla yksittäinen ristikko, josta tehtiin myöhemmin pysty. Korkeudet huiteli siinä 80-90cm korkeudella. Bambe oli hoitaessa aika hirviö taas, yksin tallissa ja hevosen ollessa läheisriippuvainen, oli kovin levoton! Sain kuitenkin hevosen valmiiksi ja suunnattiin kentällä! Olihan outoa istua tuon hevosen selässä estesatulalla, martingaalilla ja estesuitsituksella. Tehtiin aluksi taivuttelua molempiin suuntiin, halusin hevosen kevyeksi edestä ja liikkeen takaa kohti etuosaa selän läpi. Tamma olikin ihmeellisen kevyt! Ei painanut yhtään ja taipui hienosti. Ainoastaan laukassa kuumui, kun rupesi jo ennakoimaan hyppäämistä :) Hypyt meni ihan kohtalaisesti, muutamia kunnon mokia tuli, mutta mukaan mahtui myös tosi hyviä hyppyjä! En oikein uskalla päästää Bambea liikkumaan kunnolla eteen, kun tuo kenttä on toistaiseksi vielä hieman pieni tuollaiselle kuumalle hyppyhevoselle :D

Loppuraveissa Bambe oli ihan uskomattoman hyvä! Aivan kevyt suusta, taipui upeasti ja pysyi kokoajan kuolaimella. Sain ratsastaa jalalla eteenpäin ilman, että hevonen sinkoaa johonkin ilmansuuntaan. Hevosen liike todellakin meni kropan läpi ja tahti pysyi hyvänä. Jäi todella hyvä fiilis ratsastuksesta, eikä olisi malttanut lopettaa! :)

6.8.2013

Yksi askel eteenpäin, kymmenen taaksepäin.

Harmittaa ja surettaa. Olen hehkuttanut täällä, kuinka Salli on liikkunut hyvin ja koko hevosen olemus on muuttunut parempaan suuntaan. No näin on tapahtunutkin ja hevosen treenit on edennyt loistavasti. Oltiin lauantaina maastossa Janitan ja Remon kanssa ja sielläkin meni loistavasti. Laukattiin reippaasti ja pidettiin hauskaa, parhain maasto pitkään aikaan. Seuraavana päivänä kävelytin Sallin maastakäsin, kaikki hyvin. Eilen sitten juoksutin tammaa liinassa. Käynnissä meni hyvin ja oikeassa kierroksessa myös ravissa. Kun vaihdettiin suuntaa vasemmalle niin Sallin liikkuminen oli jotenkin todella töksähtävää. Kysyin Janitaltakin, että liikkuuko Salli oudosti ja kyllähän se liikkui. Ei ontunut, mutta oli kuitenkin huono ravaamaan vasemmalle. Otin heti käyntiin ja tutkin jalat. Ei normaalinesteitä kummempaa, ei kuumotusta, ei turvotusta, ei mitään outoa, mutta liike huonoa. Kylmäsin hevosen jalat ja laitoin sen syömään heinää karsinaan.

Tänään kokeilin uudestaan hieman juoksuttaa Sallia ja samallailla liike oudon näköistä. Ei edelleenkään turvotusta, ei mitään. Laitoin back on trackit jalkoihin ja hevosen lepäämään. Eihän tässä muu auta, kuin varata klinikka-aika. Siihen asti pidän hevosen kävelyllä, pelkkä seisominen tekisi taas tosi huonoa lihaksistolle. Pelottaa ihan hemmetisti, mitä jaloista löytyy, koska hevonen on jo 18 ja kilometrejä takana paljon. Jos jalkojen kuvat puhtaat, niin tiemme luultavimmin käy Kangasalalle, jossa hevoselta ultrataan selkä. Samassa paikassa selkä on tutkittu 2009, ilman löydöksiä.

Sormet ja varpaat ristiin, että hevosessa ei ole mitään vialla!